En päässy duuniin sinne minne halusin. Itkin terapiassa ja oksensin kotona. Leipää ja juustoa.
Sitten oksensin eilen, kun koulu ahdistaa. Pussillinen pakastedallaspullia. On niin ihanaa, kun on oma uuni. En olisi kuollaksenikaan viime vuonna hipsinyt yhteiskeittiöön duunaamaan mättösafkoja. Siellä Muhammedien ja Mattien seassa, veri guud aidia.
Sitten lähdin illalla myöhään yli tunnin juoksulenkille. Söin niitä pullia raakana (oh my god, jäistä ja raakaa taikinaa, ihanaa). Se ei ollut niin ihanaa, kun yritin saada sitä taikinamössöä pihalle. Olis pitänyt muistaa, että taikinan oksentaminen on aina helvetin huono idea.
Tänään kello soi seitsemältä, kun piti olla kovinkin tuottelias. Sammutin sen ja nukuin pätkissä puoli yhteentoista. Söin aamupalaksi lounasta.
Oksentaminen huonontaa unta eli uniongelmaiselle suorastaan hienoa. Pää oli ihan sumuinen, kun nousin ylös.
Näin unta, että vedettiin kokaiinia semmosen ihmisen kanssa, jonka nyt oon jo päättänyt pyyhkiä mielestä. Tai olen jo melkein päättänyt pyyhkiä kaikki ihmiset mun mielestä, koska ei tästä tule mitään. En mä ikinä mitään parane, syntymälahjana saanut läskin ja ruman ja huonon roolin, niin ei sille voi mitään.
kun siirtyy äkkiä, päivänvalosta pimeään, kestää tottua näkemisen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti