8/15/2013

an apple a day keeps anyone away if you throw it hard enough

Hei vaan ja hellät reidet. Uskomatonta kyllä olen pysytellyt kaidalla tiellä. Paino on laskenut reilun kilon, mutta se on kaiken järjen mukaan nestettä. Ajattelen ahmimista ja oksentamista päivittäin, mutta tavoitteeni "oksentamattomasta elokuusta" on niin kirkkaana ja vahvana mielessä, etten ole sortunut.

Koska mittaan ja punnitsen kaiken syödyn, saan laskettua syömäni kalorit hyvin tarkkaan. Runsaan liikunnan takia kalorit liikkuvat siinä 1600 ja 2000 välillä. Lepopäiville otan rajaksi varmaan sen 1400, vähempää en vielä tällä painolla uskalla. Liian niukat kalorit ajavat nopeasti ahmimiskierteeseen, joten yritän pysyä maltillisesti miinuksella. Kiire ei onneksi ole.

Pikkuhiljaa alan irrottautua myös sosiaalisesta todellisuudesta. En ota kehenkään yhteyttä eikä kukaan pahemmin kaipaa minua. Yritän epätoivoisesti saada tehtyä asioita, joita pitäisi. Toistaiseksi en ole ollut kovin ahkera. Jos päivä täyttyy ruokavalmisteluista ja liikunnasta, niin muulle toiminnalle ei jää energiaa.

Syön terveellisesti ja treenaan kovasti. Hyvältä tuntuu eikä ahdista. Viime viikon alkoholi- ja sokerikrapula ovat tiessään. Kuvottava turvotuskin on laskenut. Vielä ei ole tullut ongelmia edes jatkuvasta purkan jauhamisesta. Aineenvaihdunta toimii lähes pelottavan hyvin.

Vielä en uskalla tuulettaa ja hyppiä riemusta. Vasta sitten voin hymyillä leveästi, kun ensimmäisiin tavoitteisiin on päästy. Nyt pitäisi keksiä vain sopivan motivoivat palkinnot saavutuksista (vai rangaistukset epäonnistumisista?). Any ideas?



Vielä sekaainen fakta minusta: Grumpy cat on mielestäni todella sympaattinen ja samaistuttava.

2 kommenttia:

  1. o_o sä oot ihan ku mä !
    Ihanaa löytää joku terveellisemmin laihduttava syömishäröilijä ♥

    Ota mielummin ne palkinnot käytäntöön! Rangaistukset vaan pahottaa mieltä, ja saa ajattelemaan et olis muka hirrveehirvee epäonnistuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, hienoa, että meitä on muitakin! Pikaisesti kun vilkaisin, niin huomasin, että meidän BMI:kin on lähes sama :D

      Rangaistukset voivat toimia, mutta kyllä positiivisella vahvistamisella saadaan parempia tuloksia. Tässä vain ne hyvät palkinnot mietinnässä.

      Pistin blogisi seurantaan :)

      Poista