"Laumoissa elävät eläimet kuolevat, jos ne joutuvat ulos ryhmästä."

Tänään en olisi halunnut nousta sängystä. Sattuu ja väsyttää. Kolme tuntia heräämisen jälkeen olen jo oksentanut ahmitun moskan ulos. Sen jälkeen nukuin puolitoista tuntia ja söin vähän lounasta. Olo on saastainen. Vaikka painostava kuumuus on hellittänyt, tunnen hikoilevani jatkuvasti. Läskit hikoilevat paljon.

Kaikki on sekaisin tai ainakin siltä tuntuu. Mikään ei pysy käsissä, kaikki leviää ympäriinsä. Minä vain paisun ja paisun ja syön ja oksennan ja liikun. Kaikki pyörii, mutta mikään ei ole hallinassa. Yksikään lanka ei ole sormissani. Kontrollia ei ole.

Olen alkanut kaipaamaan sitä ehdottomuutta, joka piti minua vallassaan alipainoisena. Kaipaan niitä hetkiä, kun pystyin painokkaasti sanomaan, että en syö. Enkä syönyt. Mihin on kadonnut se jumalainen voima, joka sai nälkiinnyttämään itsensä lähes kuoleman partaalle?

Kaiken tämän sekasorron keskellä päässäni liikkuu kovin ristiriitaisia ajatuksia. Haluaisin olla hyvässä kunnossa. Haluaisin pystyä tekemään monta punnerusta ja leukaa, omata lihaksikkaan ja urheilullisen vartalon. Olen kuitenkin todennut, etten pysty siihen. Minusta ei ole siihen. En vain treenaa ja yritä tarpeeksi. En saa syötyä järkevästi. Olen tuomittu läskipalleroksi.

Toinen vaihtoehto on laihuus. Kaipaan näkyviä ja tuntuvia luita. Ne tuntuivat turvallisilta ja oikeastaan korvasivat kaiken sen yksinäisyyden. Syypää mun hymyyn olivat törröttävät lantionluut sekä näkyvä selkäranka. Muillapas oli pömppövatsat ja jenkkakahvat, mutta minulla ei. Sain usein kuulla, että olen niin ihanan pieni ja laiha. Se oli ikuiselle epäonnistujalle ja surkimukselle aivan uskomattoman ihanaa. Rakastin sitä. Yhtäkkiä minäkin olin onnistunut jossain.

Vaan en ole enää. Jos en olisi näin lihava, minua olisi vaikea huomata. Valitettavasti olen sellainen fläsävuori, että minuun on helpompi törmätä. Pukeudun nykyään lähinnä urheiluvaatteisiin, koska vain niistä löytyy riittävän väljiä ja mukavia vaatteita.

Eilen jo aiheesta hiukan kirjoitin, mutta päätökseni eristäytyä ja lopettaa alkoholin juominen on tuntunut hyvältä. Tiedän pystyväni siihen. Saan vielä tietynlaisesta liikunnasta, kuten tanssimisesta, sellaista fiilistä, joka auttaa unohtamaan oman ruumiin ja olemassaolon. Rankka treeni on hyvä keino paeta todellisuutta.

Pajhoittelen tällaista sekavaa ilmaisua. Kaikki palapelin palaset ovat vain niin levällään, ettei tästä kirjoittamisestakaan oikein tule mitään.