8/21/2013

what dosen't kill you makes you awesome

Saan vedettyä yhden leuan vastaotteella. Täydellisesti.

Perjantain lievästä lohiperunamätöstä huolimatta on mennyt hienosti. Syön tarpeeksi ja juon paljon vettä ja nukun hyvin. Vyötäröstä on lähtenyt pari senttiä ja paino ollut jo muutaman päivän kaksi kiloa vähemmän kuin lähtötilanteessa.

Kiirettä on pitänyt. Olen sullonut vaatimatonta omaisuuttani pahvilaatikoihin. Olen juossut ympäri kaupunkia ostelemassa elämän kannalta oleellisia tavaroita uuteen kotiini. Nyt on kaikki lähes valmiina. Uusi kotini odottaa minua saapuvaksi sunnuntaina.

Tuntuu hirveältä ja helpottavalta. Pelkään, että lihon yksnäisyydessä tai kuihdun kasaan. Pelkään, että minua ei kukaan siedä. On silti ihanaa, että vihdoin pääsee omaan rauhaan. Nykyinen asumismuotoni on oikein hyvä, mutta välillä en jaksaisi kaikkia esiin tulevia ristiriitoja. Haluaisin elää sitä elämää, joka minusta tuntuu hyvältä.

Olen myös miettinyt, olenko minä syömishäiriöinen. Syön terveellisesti ja riittävästi. Harrastan paljon liikuntaa, mutta huolehdin myös levosta. En halua olla langan laiha, vaan hyvässä kunnossa. Haluan testata rajani. Seuraan ja kontrolloin syömisiäni. Laihdutan. Kaikki tämä kuitenkin inhimillisissä ja järkevissä rajoissa.

Keksin myös muutaman hyvän palkinnon itselleni. Kun saavutan tavoitepainon, menen vartalon sokerointiin. Olen liian pihi tekemään sitä muuten vaan. Myös onnistuneen alkoholittoman ja oksentamattoman elokuun jälkeen aion syödä lahjaksi saamani Ben&Jerry's -jäätelön. Se saa olla ainut poikkeus herkulakkoon. Yritän myös välttää näitä ruoka- ja herkkupalkintoja, koska ne hidastavat tavoitteiden toteutumista (ja vinouttavat syömiskäyttäytymistäni kompensaation suuntaan).

Mietin myös hiljaa mielessäni, että tavoitepainon jälkeen otan uudeksi tavoitteekseni säilyttää sen ainakin vuoden loppuun asti. Selvä syyskuu kuulostaa myös hyvältä, ajattelin antaa itselleni luvan juoda hiukan alkoholia, kuten lasin viiniä, mutta humalajuominen on kielletty.

On erikoista, etten ole erityisen masentunut tai onnellinen. Oloni on hieman humiseva ja seesteinen. Naama on peruslukemilla, mutta välillä hymyilyttää ja naurattaa. En ole edes kovin vihainen, paitsi aamuisin ennen aamiaista.

Sanoisin tätä tunnetta turvallisuudeksi. Kaikki on tällä hetkellä aika turvallista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti